12. tammikuuta 2016

Ilman satulaa

Tänään pidettäisiin tunti ilman satulaa. Paavo auttoi oppilaat hevosten selkään.


Aluksi lämmiteltiin. Jokainen sai vuorollaan ravata pienen matkan. Lapset olivat ennenkin ravanneet ilman satulaa.


Sitten he menivät kenttää ympäri.

Paavo kokosi heille pienen esteen. Lapsia jännitti sillä he eivät olleet koskaan hyppineet ilman satulaa.

Ensin oli Lotta. Hän hyppäsi hyvin. 


Kun oli Roosan vuoro hänen hevonen Dannie tiputti Roosan selästä. Onneksi  hänelle ei käynyt mitään.


Sitten oli Hanna. Hän onnistui hyvin.


Saaga hyppäsi hyvin, mutta lopuksi hän horjahti vähän.

Viimeisenä he ravasivat puomeja.






11. tammikuuta 2016

Varsan hoitoa

Tänään Johanna pitää pienen oppitunnin halukkaille varsojen hoidosta.


Johanna haki 4 varsaa.


Hän antoi  jokaiselle hoitovarsan.


Jokainen sai harjata varsan.


Sitten jokainen sai ruokkia varsan.


Lopuksi he veivät varsat laitumelle.


Mitä tykkäsitte?

10. tammikuuta 2016

Tallilla tapahtuu

Tallin hevoset olivat laitumella.


Roosa ratsasti Nanulla ilman satulaa.


Pieta otti kuvia satulahuoneesta.


Aada harjasi Nipsua.


Eetu ja Samuel leikkivät koiran kanssa.


Marja koulutti Iiraa.


Johanna lastasi Bubia traileriin sillä sillä oli lääkäri.


Tällainen on tallin päivä. Mitä piditte?


Esteitä ensimmäistä kertaa

Tänään olisi ratsastustunti. Tunnille osallistuvat Krista Iidalla, Minea Sivillä, Lotta Veilalla ja Saaga Kinitalla.


Elina (opettaja) kokosi kentälle esteen jonka yli oppilaat saisivat hypätä. Oppilaat Saagaa lukuun ottamatta eivät olleet koskaan hyppineet esteitä.



Kaikilla meni hyvin. Sitten Elina kokosi vielä erilaisen esteen ja kaikki hyppäsivät sen hienosti.


Lopuksi kaikki saivat mennä keskelle kenttää ja Elina kertoi, että heillä oli sujunut tosi hyvin.


Sitten oli loppu verryttelyn aika. Kaikkien täytyi kääntyä satulassa väärin päin.


Sitten he kääntyivät oikein päin ja heidän täytyi nojata niin paljon taakse päin kun pystyivät.


Sitten he laskeutuivat satulasta ja kehuivat hevosia hyvästä työstä.




7. tammikuuta 2016

Kisat

Tänään on ratsastus kisat. Yleisö on jo paikalla.


Ensimmäisenä on Krista. Hän aloitti hienosti.


Muutkin esteet sujuivat mainiosti.


Viimeisen esteen puomi silti tippui.

Ensimmäinen este kaatui.


Kolmannesta esteestä Roosan hevonen Nommi kieltäytyi.


Loput esteet sujuivat hyvin. Yleisö hurrasi.


Lotta hyppäsi kaikki esteet mainiosti!


Kaikki hurrasivat Lotalle.


Sitten oli vuorossa palkinnot. Kolmanneksi tuli Roosa.


Toiseksi tuli Krista.


Ensimmäinen oli Lotta! Kaikki taputtivat ja hurrasivat.


Mitä piditte?